YORP-ilmiö

Pyöreä asteroidi, jossa on kaksi kiilamaista ulkonemaa. Molemmille kiilojen pinnoille tulee säteilyä yhtä paljon, mutta B:n takaisin säteilevä valo ei ole saman suuntainen. Tämä aiheuttaa väännön, joka saa kappaleen pyörimään.

YORP-ilmiö eli Yarkovsky–O’Keefe–Radzievskii–Paddack–ilmiö (nimetty havaitsijoidensa mukaan) on auringon säteilyn paineesta johtuva ilmiö, joka muuttaa pienten taivaankappaleiden pyörimisnopeuksia,[1][2] pyörähdysakselin suuntaa ja joskus myös pyörimissuuntaa.[1] Se vaikuttaa esimerkiksi pieniin asteroideihin, joiden pyörimisnopeuksista ollaan päätelty ilmiön olemassaolo. YORP-ilmiö johtuu siitä kun epäsäännöllisen kappaleen pinnasta on sen pyöriessä eri aikoina eri kokoinen alue Auringon valaisemana ja lämmittämänä. Suuremmasta alueesta säteilee enemmän infrapunasäteilyä kuin pienemmistä alueista ja tämä epätasaisuus säteilyssä muuttaa kappaleen pyörähdysaikaa. YORP-ilmiöllä ei ole vaikutusta pyöreisiin tai suuriin kappaleisiin.[3] Ilmiö voi sekä kasvattaa että hidastaa pyörähdysaikaa.[4]

Vuonna 2007 saatiin ensimmäiset suorat havainnot YORP:ista. Maan lähelle tulevien asteroidien 1862 Apollo[5] ja (54509) 2000 PH5 pyörähdysajoissa havaittiin muutoksia. 2000 PH5:n pyörähdysajan havaittiin neljän vuoden havaintoaineiston perusteella jatkuvasti kasvavan YORP-ilmiön mukaisella tavalla. Tästä syystä 2000 PH5 on nykyään saanut nimen 54509 YORP. YORP-ilmiö selittää poikkeavuudet alle 10 kilometrin läpimittaisten asteroidien pyörimisessä, sekä niiden kuiden syntymekanismin.[6] Kun pienen kappaleen pyörähdysaika kasvaa hyvin suureksi, sen päiväntasaajalta irtoaa materiaa, joka kerääntyy sitä kiertäväksi kuuksi.[4]

Lähteet

  • Klotz, Irene: Asteroid Spin Changed by Sunlight Discovery Channel. 7.3.2007. Arkistoitu 2.3.2012. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).
  • Walsh, Kevin J. & Richardson, Derek C. & Michel, Patrick: Rotational breakup as the origin of small binary asteroids. Nature, 2008, 454. vsk, nro 7201, s. 188–191. doi:10.1038/nature07078. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).
  • 54509 YORP (2000 PH5) JPL Small-Body Database Browser. 16.10.2011. Arkistoitu 16.10.2011. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).

Viitteet

  1. a b Lowry, Stephen C. & Fitzsimmons, Alan & Pravec, Petr & Vokrouhlický, David & Boehnhardt, Hermann & Taylor, Patrick A. & Margot, Jean-Luc & Galád, Adrian & Irwin, Mike & Irwin, Jonathan & Kusnirák, Peter: Direct Detection of the Asteroidal YORP Effect. Science, 2007, 316. vsk, nro 5822, s. 272–274. doi:10.1126/science.1139040. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).
  2. Rubincam, David P. & Paddack, Stephen J.: As Tiny Worlds Turn. Science, 5822, 316. vsk, nro 5822, s. 211–212. doi:10.1126/science.1141930. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).
  3. Jarkovskin-ilmiö Radiantti - Tampereen Ursa ry:n jäsenblogi. Viitattu 10.11.2018.
  4. a b Lee, Tune: Study Puts Solar Spin on Asteroids, their Moons & Earth Impacts UMD - Newsdesk - University of Maryland. 9.7.2008. Arkistoitu 31.12.2013. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).
  5. Kaasalainen, Mikko & Ďurech, Josef & Warner, Brian D. & Krugly, Yurij N. & Gaftonyuk, Ninel M.: Acceleration of the rotation of asteroid 1862 Apollo by radiation torques. Nature, 2007, 446. vsk, nro 7134, s. 420–422. doi:10.1038/nature05614. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).
  6. Taylor, Patrick A. & Margot, Jean-Luc & Vokrouhlický, David & Scheeres, Daniel J. & Pravec, Petr & Lowry, Stephen C. & Fitzsimmons, Alan & Nolan, Michael C. & Ostro, Steven J. & Benner, Lance A. M. & Giorgini, Jon D. & Magri, Christopher: Spin Rate of Asteroid (54509) 2000 PH5 Increasing Due to the YORP Effect. Science, 2007, 316. vsk, nro 5822, s. 274–277. doi:10.1126/science.1139038. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).

Aiheesta muualla

  • Kuure, Kari A.: Asteroidi pirstoutui Avaruusmagasiini -blogi. 8.3.2014. Viitattu 10.11.2018.
  • Lauretta, Dante: The YORP Effect and Bennu The Planetary Society. 11.11.2014. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).
  • Glister, Paul: Yarkovsky and YORP Effect Propulsion for Long-life Starprobes Centauri Dreams. 22.6.2015. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).
  • Broz, Miroslav: Yarkovsky effect and the dynamics of the Solar System sirrah.troja.mff.cuni.cz. 20.4.2006. Viitattu 10.11.2018 (englanniksi).