Paulina Porizkova

Paulina Porizkova vuonna 2014

Paulina Porizkova (s. 9. huhtikuuta 1965 Prostějov) on tšekkoslovakialaissyntyinen näyttelijätär ja supermalli. Hänellä on Ruotsin ja Yhdysvaltain kansalaisuudet.

Ura

Porizkova syntyi Prostějovissa, mutta jätti synnyinmaansa jo ensimmäisten elinvuosiensa aikana muuttaakseen Lundiin, Ruotsiin. Hän lähetti kuviaan Elitelle ensimmäistä kertaa jo vuonna 1980. Hän pääsi Pariisiin ja Yhdysvaltoihin esiintyen jo pian Sports Illustratedin vuosittaisen Swimsuit Issuen kansissa (1984 ja 1985). Hän oli myös Estée Lauder -kosmetiikkayhtiön keulakuvana 1980-luvun lopulla.

Porizkova esiintyi Gentlemen's Quarterlyssa ja elokuussa 1987 Playboyn kannessa; tähän mennessä hänet on nähty mm. Voguessa, Ellessä, Harper's Bazaarissa, Selfissä, Cosmopolitanissa ja Glamourissa. Hän teki näyttelijändebyyttinsä vuonna 1983.

Porizkova on myöhemmällä urallaan keskittynyt entistä enemmän elokuviin. Hänelle kaavailtiin vuonna 1989 Robert De Niron kanssa jaettua pääroolia Sergio Leonen seuraavaan elokuvaan, mutta hanke jäi suunnitelmaksi ohjaajan kuoltua sydänkohtaukseen. Hänellä oli muita rooleja muiden muassa elokuvissa Arizona Dream (1993) ja Tuomion torstai (1998). Päärooli hänellä oli esimerkiksi Ninan alibissa (1989).

Porizkova on myös kirjoittanut romaanin A Model Summer (2007)[1]. Se on käännetty muun muassa ruotsiksi nimellä Modellsommar (2009).

Yksityiselämä

Porizkova oli vuodesta 1989 alkaen naimisissa The Cars -yhtyeen laulajan Ric Ocasekin kanssa. Parilla on kaksi poikaa (s. 1993 ja 1998).[2]

Porizkova ja Ocasek erosivat toukokuussa 2018, mutta avioeroprosessi oli yhä kesken Ocasekin kuollessa syyskuussa 2019. Ocasek jätti Porizkovan testamenttinsa ulkopuolelle.[3]

Lähteet

  1. https://www.nytimes.com/2007/04/08/books/review/Kuczynski.t.html
  2. Paulina Porizkova’s Sons Are Her Heart! Meet Jonathan and Oliver With Late Husband Ric Ocasek closerweekly.com. 3.2.2021. Viitattu 16.10.2021. (englanniksi)
  3. Laulajatähti sivalsi mallivaimoaan tylysti haudan takaa – jätti kalseat terveiset testamenttiinsa Ilta-Sanomat. Viitattu 16.10.2021.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • FAST
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Saksa
  • Israel
  • Yhdysvallat
  • Tšekki
  • Alankomaat
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Deutsche Synchronkartei
  • Elonet
Muut
  • SNAC