Brauron

Brauron
Βραυρών
Brauronin arkeologista aluetta.
Brauronin arkeologista aluetta.
Sijainti

Brauron
Koordinaatit 37°55′34″N, 23°59′37″E
Valtio Kreikka
Paikkakunta Markópoulo Mesogaías/Spáta-Artémida, Itä-Attika, Attika
Historia
Tyyppi pyhäkköalue
Ajanjakso 700-luku–200-luku eaa.
Kulttuuri antiikki
Alue Attika
Kaupunki Ateena
Aiheesta muualla

Brauron Commonsissa

Infobox OKNimi-testi OK

Brauron (m.kreik. Βραυρών, Braurōn) oli antiikin aikainen Artemiin pyhäkköalue itäisessä Attikassa Kreikassa.[1][2] Se kuului Ateenan kaupunkivaltion alaisuuteen. Brauronin arkeologinen kohde sijaitsee Markópoulo Mesogaíaksen kunnan ja Spáta-Artémidan kunnan rajalla lähellä nykyistä Vravrónan kylää, noin 38 kilometriä Ateenan keskustasta itään.

Brauron oli paitsi Artemiin myös Ifigeneian kulttipaikka, ja siellä sijaitsivat Artemiille omistettu temppeli sekä Ifigeneian hauta tai heroon.[3] Arkeologisen alueen yhteydessä toimii Brauronin arkeologinen museo.[2]

Historia

Brauronin Artemiin temppelin rauniot.
Brauronin stoan kunnostettua pohjoissiipeä.

Brauronin alueelta on löydetty jälkiä asutuksesta neoliittiselta kaudelta sekä myöhäiseltä pronssikaudelta. Läheltä on löydetty muun muassa mykeneläisaikaisia hautoja. Itse pyhäkkö on syntynyt 700-luvulla eaa., ja se on Attikan varhaisimpia tunnettuja pyhäkköjä. Sen alku oli paikalla olleessa pyhänä pidetyssä lähteessä. Kreikkalaisessa mytologiassa katsottiin, että Ifigeneia ja Orestes toivat Artemiin kultin ja puisen kulttikuvan paikalle Tauriista, Skyytiasta (nykyiseltä Krimiltä). Brauronia pidettiin myös Ifigeneian hautapaikkana.[1][2][4]

Ensimmäinen temppeli rakennettiin paikalle arkaaisella kaudella noin vuonna 500 eaa. Se tuhoutui persialaisten hyökkäyksessä vuonna 480 eaa. Persialaisten myös kerrotaan vieneen puisen kulttikuvan Susaan.[1] Uusi Artemiin temppeli rakennettiin lähes samalle paikalle noin vuonna 480–450 eaa.[4]

Pyhäkköalueella palvottiin Artemista tämän ominaisuudessa synnyttämisen suojelijana. Ifigeneiaa kunnioitettiin Artemiin papittarena samassa ominaisuudessa. Artemis Brauronian kultti oli erityisesti naisten ja tyttöjen kultti. Synnyttäneet naiset antoivat Artemiille lahjaksi vaatteita, kun taas synnytyksessä kuolleiden puolesta vaate annettiin Ifigeneialle.[1][3]

Paikalliseen kulttiin kuului myös, että 5–10-vuotiaat tytöt, arktoi (”karhut”), pukeutuivat karhuiksi ja tanssivat, tai toisen näkemyksen mukaan juoksivat alttarin ympäri (arkteia). Kyseessä lienee ollut jonkinlainen tyttöjen siirtymäriitti kohti murrosikää.[1][3] Alun perin pukeuduttiin mahdollisesti karhuntaljoihin ja myöhemmin sahramilla keltaiseksi värjättyihin vaatteisiin.[2] Ateenan Akropoliilla sijaitsi Brauroneion-rakennus, joka liittyi Brauronin kulttiin ja joka neljäs vuosi vietettyyn Brauronia-juhlaan, johon kuului kulkue Ateenasta Brauroniin.[3]

Paikka hylättiin läheisen Erasinos-joen tulvimisen vuoksi hellenistisellä kaudella 200-luvulla eaa. Roomalaisella kaudella sen käytöstä ei ole juurikaan merkkejä. 500-luvulla jaa. temppelin osia käytettiin kristillisen basilikakirkon rakentamiseen pyhäkön lähelle.[1][2]

Alueen arkeologiset kaivaukset suoritti Ateenan arkeologinen seura vuosina 1946–1952 ja 1956–1963.[1][5]

Rakennukset ja löydökset

Kaavakuva Brauronin pyhäkköalueesta.
Klassisen kauden sillan jäänteet.

Brauron sijaitsi pienen lahden pohjukassa ja Erasinos-joen suussa hieman soisella alueella. Pyhäkköalueen ytimenä olivat luola sekä lähde, jotka olivat paikan kaikkein pyhimpänä pidetyt kohteet. Artemiille osoitetut uhrit ilmeisesti heitettiin lähteeseen. Paikan temppelit ja pyhäköt oli rakennettu aivan niiden lähelle.[1][2]

Artemiin temppeli

Pyhäkköpihalla oli Artemiin temppeli, joka edusti doorilaista tyyliä. Se oli rakennettu porrastetulle korokkeelle ja sen koko oli noin 19,2 × 10,4 metriä. Temppelissä oli naos eli cella ja sen itäpuolella pronaos, jonka etupuolella oli kaksi pylvästä. Naoksen takaosassa oli adyton. Kaksi neljän pylvään riviä jakoivat naoksen kolmeen laivaan. Pyhä lähde oli temppelin luoteiskulmassa. Artemiin alttari oli tavan mukaan jossakin temppelin itäpuolella. Sen oletetulla paikalla on nykyisin pieni kirkko. Temppelistä on säilynyt vain sen perustukset.[1][2][6]

Stoa

Temppelin pohjoispuolella oli kolmisiipinen, pii-kirjaimen muotoinen stoa eli pylväshalli. Se edusti myös doorilaista tyyliä ja rakennettiin noin vuonna 430–420 eaa. Stoan pohjois- ja länsisiivissä oli lukuisia huoneita, jotka olivat lähes kaikki kooltaan noin 6 × 6 metriä, kun taas pidempää itäsiipeä ei oltu jaettu huoneisiin. Huoneista on löydetty merkkejä sohvista ja pöydistä, ja niitä käytettiin ilmeisesti kulttiin osallistuneiden ruokailutilana. Lisäksi stoassa säilytettiin Artemiille annettuja votiivilahjoja. Osa stoan pohjoissiiven pylväiköstä on kunnostettu.[1][2]

Ifigeneian hauta tai heroon

Luolan paikalla noin 10 metriä temppelistä kaakkoon oli pieni rakennus, joka esitti mahdollisesti Ifigeneian hautaa tai toimi tämän heroonina. Luolan katto oli romahtanut 400-luvun puolessa välissä eaa., jolloin paikalla luolassa ollut aiempi rakennelma tuhoutui.[1][2][3]

Muut rakennukset

Kirjallisten lähteiden mukaan alueella on ollut myös gymnasion ja palaistra, mutta niitä ei ole kaivettu esiin.[1] Pyhäkön länsipuolelta on löydetty 400-luvulla eaa. rakennetun kivisen sillan jäänteet, mikä on suhteellisen harvinainen löytö tuolta ajalta. Silta ylitti lähteestä alkunsa saaneen virran, joka virtasi Erasinos-jokeen. Sillan pinta-ala on noin 9 × 9 metriä.[2]

Esinelöydöt

Alueelta tehdyt esinelöydöt ovat Brauronin arkeologisessa museossa arkeologisen alueen lähellä. Monet löydetyistä esineistä ovat naisiin ja tyttöihin liittyviä votiivilahjoja. Alueelta on löydetty muun muassa Artemiin kunniaksi pystytettyjä patsaita. Osa niistä esittää arktoi-tyttöjä.[1][2]

Lähteet

  1. a b c d e f g h i j k l m Brauron Perseus. Viitattu 18.4.2016.
  2. a b c d e f g h i j k Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”Brauron, Attica, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  3. a b c d e Brauron: The Sanctuary of Artemis The Ancient City of Athens. Arkistoitu 31.10.2005. Viitattu 18.4.2016.
  4. a b Archaeological Site of Brauron Greek Travel Pages. Viitattu 18.4.2016.
  5. The Archaeological Society at Athens archetai.gr. Arkistoitu 14.3.2016. Viitattu 12.9.2017.
  6. Brauron, Temple of Artemis Perseus. Viitattu 18.4.2016.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Brauron Wikimedia Commonsissa